SK: Kiistely syö luotettavuutta

Pääkirjoitus Satakunnan Kansassa 24.10.2015

Kansalaisten pitää voida luottaa siihen, että paras asiantuntemus löytyy terveydenhuoltojärjestelmämme ja koulutettujen asiantuntijoiden kautta. Viime vuosina erilaisten vaihtoehtoisten hoitomuotojen ja kiistanalaisten hoitomenetelmien esiinmarssi on ollut kiihtyvää.

”Oppiriidat” nousivat jälleen keskusteluun, kun porilainen kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) järjesti eduskunnassa kilpirauhassairauksia käsittelevän seminaarin. Tilaisuudessa ei ollut puhumassa ainuttakaan virallisen hoitolinjan edustajaa.Ari Jalonen on aiemminkin profiloitunut vaihtoehtohoitojen puolestapuhujana.

On ilman muuta tärkeää, että kansanedustaja on pienen ihmisen puolella vääryyksiä ja väärinkäytöksiä vastaan. Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää, että kansanedustaja taistelee mahdollisia terveydenhuollon laiminlyöntejä vastaan nostamalla ongelmien ratkaisijoiksi tahoja, jotka pelaavat osin eri pelisäännöillä kuin yhteiskunnan asiantuntijaorganisaatiot.

Jalosen järjestämä tilaisuus nosti asiantuntijaksi muun muassa kirurgi Taija Sompin, jonka lääkärinoikeuksia Valvira on rajoittanut juuri kilpirauhaspotilaiden hoitoon liittyen. Vaikka tarkoitus on hyvä, näyttää nyt siltä, että kansanedustaja kyseenalaistaa viranomaisten potilasturvallisuuden vuoksi tekemät päätökset.

Terveydenhuoltoon liittyvät toimintaohjeet on rakennettu tavallisen kuluttajan ja potilaan turvaksi. Jos näissä järjestelmissä on ongelmia, niitä pitää lähteä ratkaisemaan suosituksia tai rakenteita korjaamalla. Jos päädymme tilanteeseen, jossa tavallisten ihmisten pitää googlailla lähdeviitteitä ja kyseenalaistaa hoitosuosituksia, koko terveydenhuollon uskottavuus on vaarassa. Samalla luodaan edellytykset sille, että yhä useampi tulee huijatuksi. Aidosti tieteellisen tiedon erottaminen muka-tieteellisestä vaatii kovatasoista ammattiosaamista, johon edes yksittäinen asiantuntija ei välttämättä pysty, vaan tarvitsee avukseen kriittisen tiedeyhteisön.

Vaihtoehtoisia tai kiistanalaisia hoitomuotoja suosivat ihmiset korostavat usein sitä, että koululääketieteen puolella lääketeollisuuden vaikutusvalta on syönyt luotettavuutta. He katsovat, että liiketoiminta ja suoranainen rahanahneus ovat johtaneet siihen, että markkinoille tulee lääkkeitä tai hoitomenetelmiä, jotka eivät toimi luvatusti tai ovat jopa vaarallisia.

Samalla unohtuu kuitenkin se, että myös vaihtoehtoiset hoitolinjat ja luonnonlääkintä ovat suurta bisnestä. Pelkkä vaihtoehtoisuus ei kerro mitään taustalla olevan tahon pyyteettömyydestä.

Inka Partanen