Perustin juuri yrityksen. Se oli aika helppoa – täyttelin monipolvisen lomakkeen, googlasin paljon, kilautin pari kertaa kaverille. 240 euroa ja 1 vuorokausi (!) myöhemmin yritys löytyi jo kaupparekisteristä.

OIkeasti yrityksen perustaminen, saati yrittäjäksi ryhtyminen ei tietysti ole jotain, minkä kykenisin tekemään vuorokaudessa. Ajatusten voimalla olen ryhtynyt yrittäjäksi tosissani puolisen vuotta, puolitosissani useamman vuoden ja alitajunnan puolella niin kauan kuin media-alalla on ollut epävarmuustekijöitä eli koko työurani ajan.

Miksi hyppy yrittäjyyteen silti tuntuu niin hurjalta, kaikkien näiden pohdintojen jälkeenkin? Ehkä siksi, että erityisesti yksinyrittäjyyteen liittyvä narratiivi on ollut perinteisesti todella kärsimyskeskeinen – ne yrittäjän päättymättömät päivät, lomattomat kesät, vatsahaava, tiedättehän. Tätä kurjisteluskeneä on toki viime vuosina tasapainottanut se, että nyt palkansaajat kilpailevat siitä, kenen työ on kamalin (Tehy johtaa), joten vertailussa yrittäjyyden arvo on onneksi edes vähän noussut.

Itse päätin hypätä uuteen lukuisista syistä, mutta helppoa heittäytyminen ei todellakaan ole ollut, vaikka en ole vielä yrittänyt päivääkään. Kokoan tähän hiukan huoliani ja toisaalta myös niitä positiivisia odotuksia, koska kävi miten kävi, tulen joskus katsomaan taaksepäin ja saan sitten ehkä ainakin yhdet naurut siitä, miten tyhmiä tai osuvia ajatukseni yrittäjyyden kynnyksellä olivatkaan.

Miksi yrittäjäksi?

Olen työskennellyt melkein päivälleen 20 vuotta eri mediakonserneissa ja saanut tehdä mahtavia, haastavia juttuja lukuisilla titteleillä moninaisten tiimien kanssa. En tietenkään usko, että “kaikki on jo nähty”, mutta silti parin viime vuoden aikana on tullut eteen hämmästyttävä määrä déjà-vu-hetkiä. Olen onnistunut sujuvasti kaivamaan naftaliinista jopa vanhoja projektisloganeita, ja se ei ole pelkästään naurattanut. Jospa välillä jotain edes osittain erilaista?

Minulta on kysytty kummallisen monta kertaa, kauanko aion “rentoutua” ennen uuden arjen alkua. Ilmeisesti hyppy uuteen ymmärretään helposti jonkinlaiseksi leppoistamisprojektiksi. Se ei voisi olla kauempana suunnitelmistani. Pakko silti myöntää, että yksi syy yrittäjyyteen lähtemisessä oli toive kokea, millaista olisi työskennellä ns. konsernikoneiston ulkopuolella – erityisesti ilman sitä valtavaa informaatiomäärää, jonka levittämiseen ja vastaanottamiseen isommissa yrityksissä kuluu aivan tolkuttomasti palaveriaikaa ja viestivälinetilaa. On todennäköistä, että yrittäjän arjessa vapautuvan tilan täyttää se kaikki, jota isossa firmassa hoitaa “joku osasto jossain”, mutta tuleepa sekin sitten nähtyä.

Kolmas ja ehkä tärkein syy loikkaani taisi jo edellä tulla sanottua. Olen vain aina kokenut, että tämä on joskus kokeiltava. Tunnen olevani suorastaan etuoikeutettu, kun yrittäjyyden kynnyksellä voin sanoa osaavani tehdä asioita, joista joku voisi maksaa, ja lisäksi olen kerryttänyt reppuun kokemusta projekteista, johtamisesta, myynnistä, markkinoinnista, liiketoiminnan kehittämisestä, teknologiasta ja tuotteistuksesta – niin ja niistä konserneista, etu sekin. Lisäksi en lähde yrittäjäksi yksin, vaan yritykseni jakaa huippuosaaja, jolla on 20 vuoden kokemus yrittäjyydestä (ja minusta!). Voisinko muka jättää yrittämättä?

Mikä yrittäjyydessä huolestuttaa?

1. Ison organisaation parhaita puolia on se, että lähes jokainen kollega ja projekti opettaa aina jotain uutta, eivätkä projektit ja kollegat ikinä lopu. En vielä tiedä, mistä pienen yrityksen tekijä haalii samassa tahdissa uutta osaamista ja ymmärrystä. Jos en kehity, taannunko?
2. Huolestuttaa, onko itsekurini riittävä siihen, että en lähde singahtelemaan kaikkiin ilmansuuntiin ja että saan arkeni järkevään – ja tuottavaan –  rytmiin.
3. Sosiaalisena introverttina on pakko olla huolestunut siitä, että enhän päästä itseäni erakoitumaan liikaa, kun lounaalle nykijöitä on ainakin fyysisellä lähietäisyydellä paljon vähemmän.
4. Hullu olisin, jos en olisi myös rahasta huolissani. Olenhan tosiaan heittäytymässä käytännössä tyhjän päälle, vaikka Euroopassa soditaan, sähkön hinta on kymmenkertaistunut alle vuodessa, korot nousevat aina kun ummistaa hetkeksi silmänsä… Pärjäänkö? Pärjäämmekö perheenä?

Mitä yrittäjyydeltä odotan?

1. Vaikka pelkään, etten enää opi mitään uutta, samalla odotan, että opin ensimmäisenä yrittäjyysvuotenani enemmän kuin minkään muun työelämävuoteni aikana.
2. Odotan, että vapaus valita projektit, lokaatiot, kollegat ja työskentelytavat paitsi toteutuu, myös inspiroi ja tuo iloa.
3. Odotan, että edeltävästä seuraa työn imun määrän merkittävää kasvua työarjessani.
4. Odotan – tai pikemminkin määrätietoisesti tavoittelen – sitä, että saan noin vuodessa rakennettua yrityksemme toiminnan siihen malliin, etten kaipaa vanhaa kuukausipalkkaani tai vuosilomia, ja työ ja muu elämä ovat balanssissa. Jännä nähdä, pyydänkö liikaa vai liian vähän?

Täältä löydät uuden yritykseni

• voittamo.fi