Jokainen johtaja ja esihenkilö taitaa tunnistaa joukoistaan sen tyypin, jonka käsi nousee pystyyn jo ennen kuin esitysmateriaalin toinen sivu on päästy loppuun. Sen, jolla on aina paljon kysyttävää – ja ehkä myös ikävä kriittinen sävy. Miksi muka? Miksi ei vieläkään? Miksi taas?

Änkyrä eli aktiivisesti kriittisiä kysyvä tai uutta kyseenalaistava on helppo työntää lokeroon, jonka nimilapussa lukee ”taas tuo tyyppi”. Änkyrä on kuitenkin muutosjohtajan tärkein peili tai vastinpari.

Änkyrä nimittäin usein

• sanoittaa asiat, joita iso joukko muita miettii, muttei uskalla sanoa ääneen.
• toimii vastavoimana, jos organisaatio on vaarassa kallistua hymistelyyn tai samanmielisten koneistoksi.
• jarruttaa muutoksen etenemistä, mikä on hitaiden (mutta hiljaisten) osallistujien näkökulmasta usein täysin välttämätöntä.
• paljastaa ongelmat eli tuottaa kriittisen tärkeitä havaintoja.

Olen itse usein tuskaillut änkyröiden kanssa. Vähintään yhtä usein olen itse ollut se änkyrä. Siksi tiedän ainakin vähän tästä:

Miten änkyrä valjastetaan organisaation voimavaraksi:

• Mieti ensin, miksi änkyrä änkyröi? Onko taustalla tarkkaa havainnointia – vai kenties luottamuspulaa? Hyvin usein kyse on myös jälkimmäisestä. Luottamusta ei voi käskeä, vaan se rakennetaan ajassa ja aktiivisella työllä, ennen kaikkea jatkuvalla dialogilla mutta myös esimerkiksi seuraavia pykäliä noudatellen.
• Vastaa änkyrän esittämiin kysymyksiin ja mielellään niin, että viesti valuu lopulta myös muulle organisaatiolle eli niille piiloänkyröille. Vastaamisen vaatimus voi tuntua itsestään selvältä, mutta ei silti suinkaan aina toteudu. Sivuuttaminen on sitä yleisempää, mitä aktiivisempi kysyjä on kyseessä. ”Taas se sama ärsyttävä huutelee.”
• Toista ja perustele, mielellään loputtomasti. Jatkoa edelliseen, mutta ilman että edes tarvitaan änkyrää kysymään – jos jollain on tarvetta kysyä, viestintä on yleensä epäonnistunut tai riittämätöntä. Viesti lisää!
• Keskity tavoitteisiin (ja välitavoitteisiin). Mikään muutos ei ole koskaan yltänyt täydellisyyteen, joten kaikkiin kyseenalaistuksiin ei siksi voikaan olla tyhjentäviä vastauksia – paitsi jos lähdet tavoitteista. Esimerkiksi ”Tavoitteemme on 95% tulos” kertoo, että osa ongelmista kuuluu hyväksyttyyn virhemarginaaliin ja ”ensimmäisessä vaiheessa toteutamme a ja b” rajaa toistaiseksi pois ongelmat c ja d.
• Ohjaa kohti ratkaisukeskeisyyttä eli ei ”miksei tämä toimi” vaan ”voisiko tämä toimia niin, että…” Huomaa kuitenkin, ettei ratkaisujen edellyttäminen ole välttämättä kohtuullista. Jos aina odotetaan, että mukana on ratkaisu, se voi käytännössä vaientaa uskalluksen nostaa ongelmia esiin. Ei kaikilla voi olla kokonaiskuvaa ja käsitystä vaihtoehdoista, vaikka ikävien ongelmien kanssa taistelisivatkin.
• Osallista änkyrä virallisesti eli ”tee itte sitten niin että tulee hyvä”. Tämä ei tietenkään saa olla kosto änkyröinnistä, vaan sen pitää lähteä aidosta halusta hyödyntää kriittinen katse. Osallistuminen avartaa myös änkyrän näkymiä.
• Auta myös muita avaamaan suunsa, ettei saman änkyrän aina tarvitse. Matalalla kynnyksellä sen voi toteuttaa vaikka ”hatuilla” – nimetään palaveriin puoltaja ja kriitikko, jotka sanoittavat näitä näkökulmia omista näkemyksistään riippumatta.
• Vaienna vasta kun olet aivan varma, että mikään edeltävistä ei enää auta. Silloinkin sanoita ensin, miksi ja mistä jankuttamisen pitää loppua. Varo visusti, ettet vaienna änkyrää vahingossa kokonaan – ”toivon, että asia x on nyt käsitelty niin että molemmat ymmärrämme tilanteen ja voimme keskustella jatkossa muista asioista”.