Maksamme sähköstä nyt 40 euroa päivässä ja se tuntuu ansaitulta rangaistukselta porsastelustamme

Kukaan ei ole välttynyt kuulemasta, miten sähkön hinta on pilvissä ja monet sen vuoksi pulassa. Itse kauhistelen paitsi sähkölaskuamme, myös sitä, miten törkeästi olemme sähköä aiemmin tuhlanneet. Sähkön kulutus on meillä pudonnut peräti 40 prosenttia aivan olemattomilla muutoksilla.

Meillä on siis sähkölämmitteinen omakotitalo. Se on rakennettu “hyvinä aikoina”, joten meillä on paljon korkeaa tilaa ja neliöitäkin yltäkylläisesti viidelle hengelle. Takka ja ilmalämpöpumppu sentään löytyvät, mutta vastapainoksi perheen teinit lotraavat sähkölämmitteistä vettä tosi mielellään.

Ja sitten meillä on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus, joka on juuri noussut 49 snt/kWh:n hulppeaan hintaan. Edullinen määräaikainen sopparimme päättyi alkuvuodesta ja koska silloin jo tarjottiin “kalliita” määräaikaisuuksia, jäimme odottelemaan hintojen laskua. Odottelemme yhä…

Tällä hetkellä, pikkupakkasella, meillä kuluu sähköä noin 40 euron edestä joka päivä. Kyllä, se tarkoittaa siirtomaksuineen yli tonnin sähkölaskua, eikä se varmasti talven mittaan edes siihen jää. 

Laskimme, että jos kulutamme joulukuussa saman verran sähköä kuin vuosi sitten, sähkölasku ylittää helposti 2000 euron rajan. Vähempikin motivoi toimimaan, edes jotenkin.

Vastauksemme sähkön hintakriisiin on ollut – tadaa, mitä nerokkuutta! – sähkön säästäminen. On ollut suorastaan järkyttävää tajuta, miten helposti se on onnistunut. Olemme tehneet oikeastaan vain kaksi oikeaa muutosta, sillä “sammuta valot kun lähdet huoneesta” tai jopa “nyt se lorotus pitää siellä suihkussa lopettaa!” tuntuvat aika pieneltä tässä kuviossa. Silti näillä parilla hassulla muutoksella sähkön kulutus on meillä tipahtanut hulppeat 40 prosenttia viime vuodesta.

Sähkön säästö neljässä kuukaudessa yli 3000 kWh.

Olemme säästäneet sähköä neljässä kuukaudessa yli 3000 kWh. Marraskuun alusta hinta loikkasi roimasti, joten tällä hetkellä lasku on kulutuksen vähenemisestä huolimatta yli kolminkertainen viime vuoteen verrattuna.

Näin säästämme sähköä 1: ei sähkölämmitystä

Nyt eletään joulukuuta, eikä meillä ole vieläkään sähkölämmitys päällä muualla kuin kosteissa tiloissa ja teinin asuttamassa piharakennuksessa. Nolottaa todeta, että aiemmin lattialämmöt on napsuteltu päälle jo syyskuussa, ja vaikka nyt eletään leutoa loppuvuotta, eipä se viime vuosikaan tolkuttoman kylmä ollut. 

Ja siis: emme ole palelleet hetkeäkään, sillä pumppu ja takka ovat tehokäytössä. Sisälämpötila on koko ajan yli 20 asteen. Vaikka kovimmat pakkaset ovat luultavasti vasta tulossa, olen aika varma, että vastaava säästölukema pysyy seurantataulussamme jatkossakin, sillä kovilla pakkasilla me vasta olemmekin aiemmin tuhlanneet sähköä.

Puolet kämpästä peittävä laattalattia tuntuu kyllä nyt hiukan ikävältä (jos mietit remppaa, ilmainen vinkki: ei näin!). Eli rangaistus aiemmasta törkytuhlailustamme on nyt se, että joudumme kulkemaan villasukissa. Buhuu.

Näin säästämme sähköä 2: ei saunaa 

Meillä on sähkölämmitteinen hetivalmis kiuas, oikea sähkökriisiajan painajainen – ja me rakastamme saunomista! Sammutimme saunan elokuun alussa, ja niin kauan kuin pääsimme käymään mökillä puusaunassa, se ei oikein tuntunut missään. Nyt äskettäin saunoimme viikon verran, mutta sen jälkeen sauna taas sammutettiin. Siitä on tullut juhlahetkien erikoisuus… Sauna sinänsä ei kuluta tolkuttomasti ja vähentää kosteiden tilojen muuta lämmitystarvetta, mutta siellä käyminen lisää tietenkin veden kulutusta, joten kyllä saunakerralle hintaa tulee.

Ja nyt sitten mietimme, että olivatko nämä kaksi muutosta keskiluokkaisessa elämässämme suuri uhraus? Eivät todellakaan olleet, vaan olisimme voineet järkevöittää sähkön käyttöä jo vuosia sitten. Olemme olleet todellisia sähköporsastelijoita, vaikka muka mietin elämässäni hiilijalanjälkeä ja olen teeskennellyt tiedostavaa kuluttajaa.

Rangaistus tästä näyttäisi nyt olevan se, että vaikka kulutamme sähköä lähes puolet vähemmän kuin aiemmin ja neljässä kuukaudessa säästöä on tullut yli 3000 kWh, sähkölaskun loppusumma on yli kolminkertaistunut.

Voisimmeko tehdä vielä lisää? Varmasti, mutta esimerkiksi se klassinen valojen sammuttelu tai uunin käytön minimoiminen ovat meidän laskuissamme lopulta todella pieniä muuttujia. Sitäkin tietysti nyt harrastamme ja jonkin verran myös pyykkikuorman vähennystä, veden käytön vahtimista jne. Piharakennuksen eli teinin huoneen jättäminen kylmilleen on mahdollinen säästökohde, mutta toistaiseksi olemme valinneet perherauhan.

Pörssisähköä on moni ehdottanut, mutta siihen emme ole vielä uskaltaneet tarttua. Lapsiperheessä kulutuksen optimointi halpoihin hetkiin tuntuu haastavalta ajatukselta, ja tietenkään kämpän tai veden lämmitystä ei voi hoitaa “ensi tiistaina halvan sähkön aikaan”.

Ymmärrän tietenkin, että olemme aivan helvetin onnekkaita, koska emme ole ajautumassa vararikkoon näiden sähkölaskujen vuoksi – monelle toiselle jo paljon pienemmätkin summat tulevat olemaan katastrofi tänä talvena. Voin silti sanoa, että vaikka tonnin sähkölasku tuntuu ansaitulta universumin kostolta menneiden vuosien kerskakulutuksesta, se tuntuu silti myös arjessa ja pankkitilillä varsin kouriintuntuvasti, eikä meilläkään ole tällaiseen kriisiaikaan loputtomasti kestokykyä ja säästöjä. Olen aika varma siitä, että “rangaistus” aiemmista tuhlailuista ei ole vielä kokonaan realisoitunut.